Oma valokuva
Tarkoitukseni on saada lukija pohtimaan ja kysymään kysymyksiä. Tämän takia esitän tarkoituksella yleiselle ymmärrykselle vastakkaisia argumentteja. Teemat valitsen sen mukaan, missä valtavirralle vastakkaiset argumentit ovat mielestäni perusteltuja ja yhteiskunnallisesti tärkeitä. Konsensus on mielestäni usein sekä harhaanjohtavaa että vaarallista. Vaarana on ”yksimielisyyden illuusio”, joka on valitettavan yleinen älyllisen epärehellisyyden muoto: ollaan samaa mieltä, mutta kukaan ei oikein kykene perustelemaan miksi, saati sitten että perusteluista oltaisiin yhtä mieltä. Blogikirjoitukseni kumpuavat omasta päivätyöstäni tutkijana ja opettajana. Toiset käsittelevät yritysten toimintaan liittyviä kysymyksiä liiketaloustieteellisen tutkimuksen näkökulmasta. Toisissa taas käsittelen tieteen roolia yhteiskunnassa, jota pohdin ensisijaisesti tieteen käytäntöjen näkökulmasta -- siis siitä, millaista tiede on ihmisen harjoittamana toimintana. Monet teksteistäni heijastavat taustaani tilastotieteen soveltajana -- tilastollinen päättely on tärkein tutkimustyökaluni. Muokkaan toisinaan julkaistuja tekstejäkin uusien havaintojen tai saamani palautteen perusteella.

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Lähteekö "talentti" Fortumista?

Otin mielenkiinnolla vastaan uutisen, että Fortum päätti olla nostamatta hallituspalkkioitaan. Eikö nyt siis saada melko suoraan testattua hypoteesi, että "talentti" lähtee hallituksesta, jos sille ei makseta kunnolla? Aika moni julkisuudessa palkkioiden korotuksia vaatinuthan on esittänyt, että osaajat pitää houkutella hallitushommiin nimenomaan rahalla (tästä kirjoitin jo aiemmin).

Itse satun olemaan täysin eri mieltä. Veikkaan myös, että yksikään tällä hetkellä Fortumin hallituksessa istuvista ei irtisanoudu palkkioiden jäädyttämisen takia.

Tällä hetkellä Fortumin hallituksessa istuvat Sari Baldauf, Kim Ignatius, Minoo Akhtarzand, Heinz-Werner Binzel, Eva Hamilton, Tapio Kuula, Petteri Taalas ja Jyrki Talvitie. Tälle "talentille" maksetaan 40-75 tuhannen euron vuosipalkkio, joka työmäärä huomioon ottaen on enemmän kuin kohtuullinen. Hallitus nimettiin tänään, joten voinemme olettaa, että nimitetyt ovat tyytyväisiä palkkioihinsa.

Fortumin hallituspalkkiot ovat suunnilleen samaa luokkaa kuin Applen hallituspalkkiot. Jos Disneyn toimitusjohtaja Robert Iger istuu 50 tuhannen dollarin palkkiota vastaan Applen hallituksessa, niin uskoisin, että Ilmatieteenlaitoksen Petteri Taalakselle samansuuruinen liksa Fortumin hallitustyöstä riittää mainiosti. Pitäisi ainakin, Apple kun teki esimerkiksi vuonna 2013 liikevoittoa 37 miljardia dollaria, mikä on noin kahdeksan kertaa Fortumin liikevaihto.


p.s. 1.4.2015

Nesteen hallituksen puheenjohtaja Jorma Elorannan ulostulon (Kauppalehti 1.4.) on pakko olla aprillipila. Kauppalehden uutisen mukaan Eloranta arvostelee avoimesti Nesteen yhtiökokouksessa sitä, että valtio-omistaja vastustaa Nesteen hallituspalkkioiden korottamista. Eloranta siis toteaa yksioikoisesti ja vieläpä tiedotusvälineiden edessä, että hänelle ei makseta Nesteen hallitustyöstä tarpeeksi!

Ketä Jorma Eloranta oikein katsoo Nesteen hallituksessa edustavansa, jos hän näin avoimesti kritisoi suurimman omistajan arvostelukykyä? Tämän ulostulon perusteella näyttää siltä, että Elorantaa kiinnostaa enemmän oma tilinauha kuin pääomistajan tahto. Tämä on todella huolestuttavaa, koska looginen johtopäätös tästä on se, että Nesteessä ei ole pelkästään vakava governanssiongelma, vaan että ongelma on siinä osassa organisaatiota, jonka tehtävä on nimenomaan governanssiongelmien poistaminen!

Eloranta pitää käytännössä hallitusta yhtenä yrityksen sidosryhmistä. Minulla ei ole tuon taivaallista aavistusta mihin governanssioppeihin tällainen lähtökohta voisi perustua.