Oma valokuva
Tarkoitukseni on saada lukija pohtimaan ja kysymään kysymyksiä. Tämän takia esitän tarkoituksella yleiselle ymmärrykselle vastakkaisia argumentteja. Teemat valitsen sen mukaan, missä valtavirralle vastakkaiset argumentit ovat mielestäni perusteltuja ja yhteiskunnallisesti tärkeitä. Konsensus on mielestäni usein sekä harhaanjohtavaa että vaarallista. Vaarana on ”yksimielisyyden illuusio”, joka on valitettavan yleinen älyllisen epärehellisyyden muoto: ollaan samaa mieltä, mutta kukaan ei oikein kykene perustelemaan miksi, saati sitten että perusteluista oltaisiin yhtä mieltä. Blogikirjoitukseni kumpuavat omasta päivätyöstäni tutkijana ja opettajana. Toiset käsittelevät yritysten toimintaan liittyviä kysymyksiä liiketaloustieteellisen tutkimuksen näkökulmasta. Toisissa taas käsittelen tieteen roolia yhteiskunnassa, jota pohdin ensisijaisesti tieteen käytäntöjen näkökulmasta -- siis siitä, millaista tiede on ihmisen harjoittamana toimintana. Monet teksteistäni heijastavat taustaani tilastotieteen soveltajana -- tilastollinen päättely on tärkein tutkimustyökaluni. Muokkaan toisinaan julkaistuja tekstejäkin uusien havaintojen tai saamani palautteen perusteella.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Vain heikoimmat selviytyvät

Yhteiskuntatieteilijöiden keskuudessa esitetään usein argumentteja siitä, kuinka erilaiset biologiseen evoluutioon perustuvat teoriat, mallit ja yleensäkin ”evoluutioajattelu” eivät sovi yhteiskuntatieteisiin. Kyseessä on tavallisimmin joko tutkimuspoliittinen kannanotto tai silkka tunnereaktio, koska argumentteja ei juurikaan sen yksityiskohtaisemmin perustella.

Valitettavasti argumentissa ympätään yhteen kaksi eri asiaa: biologia ja evoluutio. Evoluutio ei ole biologien yksityisomaisuutta: toimialat muuttuvat, yhteiskunnat kehittyvät, autojen polttomoottoritekniikka edistyy, kieleen tulee uusia sanoja ja käsitteitä, ja niin edelleen. Muutosta tapahtuu kaikkialla. Kutsutaanko tätä sitten evoluutioksi, on eri asia. Sana evoluutio on lopulta erittäin huono käännös englanninkieliselle sanalle evolution.

Evoluutioajattelun soveltamisessa on kuitenkin yksi huolestuttava piirre: valitettavan yleinen retorinen strategia, jossa argumentteja esitetään ensisijaisesti biologiseen analogiaan vetoamalla -- kutsuttakoon tätä (taloustieteen kontekstissa) vaikkapa ”taloustieteen darwinismiksi”: esimerkiksi kilpailu on hyvästä, koska se erottelee tehokkaat yritykset tehottomista. Mitä vähemmän sääntelyä, sen parempi. Vain vahvimmat selviytyvät; tämä on talouden luonnonlaki, ja se on lopulta kaikille hyväksi. Huomautettakoon tosin, että biologisessa evoluutiossa hyvän ja huonon käsitteet eivät ole olennaisia, joten en ole ihan varma, mihin tuo ”yhteisen hyvän” johtopäätös lopulta perustuu; ilmeisesti jonkinlaiseen ylimalkaiseen ajatukseen siitä, että ”taloudellinen tehokkuus on nyt vaan hyvä asia”.

Argumentti on kaikessa ylimalkaisuudessaan päällisin puolin koherentti ja saa varmasti aikaan huomattavan määrän positiivisia tunnereaktioita. Kaikki on hyvin siihen asti, kunnes asiaa tarkastellaan tutkimusaineistojen valossa:

1 -- tehokas ja elinkelpoinen ovat aivan eri asioita.
2 -- suuret yritykset ovat keskimäärin elinkelpoisempia, mutta niiden taloudellinen tehokkuus on usein pieniä alhaisempaa.
3 -- lopputulema voi hyvinkin olla se, että ”heikommat” selviytyvät: riittää että on elinkelpoinen eli joko tarpeeksi suuri tai jotenkin muulla tavalla legitiimi. Taloudellinen tehokkuus on toisarvoista.

Teemaa on tutkittu vuosikymmeniä. Mm. William Barnett (1997, ”The dynamics of competitive intensity”, Administrative Science Quarterly) tarkasteli pennsylvanialaisia puhelinyhtiöitä ja amerikkalaista panimoteollisuutta ja löysi empiiristä evidenssiä hypoteesille, jonka mukaan ”heikommat selviytyvät” (ns. weak survivor hypothesis).

Barnettin tutkimuksesta ei löydy ensimmäistäkään viittausta Darwiniin eikä esimerkiksi sanaa biologia kertaakaan. Organisaatioekologin ei siis tarvitse nojata argumenteissaan biologiaan; monet organisaatioekologian pioneerit ovat sitä mieltä, että näin ei saakaan tehdä. Monia organisaatioekologian kriittisiä arvioita lukiessa tulee sellainen olo, että tätä ei ole alkuunkaan ymmärretty. Maineikkaassa American Sociological Review -lehdessä vuonna 1988 julkaistussa arviossa kritisoitiin sitä, että organisaatioekologian teorioiden yhteys biologiseen malliin ei ole tarpeeksi vahva.

Barnett osoittaa myös, että hokema ”only the strongest survive” kaatuu lopulta omaan mahdottomuuteensa: mitä kauemmin yritys ”selviytyy”, sitä todennäköisemmin sen tehokkuus alkaa laskea.

Taloustieteen darwinismin ongelma on myös se, että argumenteissa menevät usein faktat ja hyveet sekaisin: erityisesti kun kyseessä on taloudellinen toiminta, niin ”selviytymisessä” (määriteltäköön tämä vaikka konkurssin välttämiseksi) ei ole sinänsä mitään ”hyvää”. Yksi osoitus tästä on talouskriisin yhteydessä yleistynyt (ja paljon kritisoitu) ajatus, että suuria yrityksiä ”ei saa päästää konkurssiin” (they are ”too big to fail”).

Brittiläistä monitieteilijää ja filosofia Herbert Spenceriä pidetään usein ”sosiaalisen darwinismin” oppi-isänä. Maine on siinä mielessä valitettava, että Spencer korosti esimerkiksi keskeisessä teoksessaan First Principles ensisijaisesti empiiristä kurinalaisuutta: sikäli kuin argumentteja muutoksesta tai kehityksestä (”evoluutiosta”) halutaan esittää, nämä täytyy osoittaa empiirisesti. Spencerin hengessä: esitettiin argumentteja muutoksesta missä kontekstissa hyvänsä, argumentti ei saa perustua ”ikään kuin -päättelyyn”, jossa keskeistä on biologiseen analogiaan vetoaminen.

Erityisen huolellinen täytyy olla argumenteissa, jossa muutos halutaan esittää kehityksenä.