Oma valokuva
Tarkoitukseni on saada lukija pohtimaan ja kysymään kysymyksiä. Tämän takia esitän tarkoituksella yleiselle ymmärrykselle vastakkaisia argumentteja. Teemat valitsen sen mukaan, missä valtavirralle vastakkaiset argumentit ovat mielestäni perusteltuja ja yhteiskunnallisesti tärkeitä. Konsensus on mielestäni usein sekä harhaanjohtavaa että vaarallista. Vaarana on ”yksimielisyyden illuusio”, joka on valitettavan yleinen älyllisen epärehellisyyden muoto: ollaan samaa mieltä, mutta kukaan ei oikein kykene perustelemaan miksi, saati sitten että perusteluista oltaisiin yhtä mieltä. Blogikirjoitukseni kumpuavat omasta päivätyöstäni tutkijana ja opettajana. Toiset käsittelevät yritysten toimintaan liittyviä kysymyksiä liiketaloustieteellisen tutkimuksen näkökulmasta. Toisissa taas käsittelen tieteen roolia yhteiskunnassa, jota pohdin ensisijaisesti tieteen käytäntöjen näkökulmasta -- siis siitä, millaista tiede on ihmisen harjoittamana toimintana. Monet teksteistäni heijastavat taustaani tilastotieteen soveltajana -- tilastollinen päättely on tärkein tutkimustyökaluni. Muokkaan toisinaan julkaistuja tekstejäkin uusien havaintojen tai saamani palautteen perusteella.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Argumentti ei ole uskon asia


Esitin aikaisemmassa blogikirjoituksessani argumentin, joka kiteytyi ajatukseen: yrityksen kasvu ei luo työpaikkoja. Ei liene yllättävää, että juuri tämä kirjoitus on aiheuttanut jonkin verran vasta-argumentteja ja aika kiivastakin kritiikkiä.

Voisi olla paikallaan hiukan pohtia sitä, mitä argumentillani tarkoitin, ja mitä argumentointi mielestäni yleisemmällä tasolla on.

Ensinnäkin, argumenttini ei tarkoita sitä, että yksikään kasvuyritys ei koskaan luo uusia työpaikkoja. Erityisesti yhteiskuntatieteellisten argumenttien kohdalla on tärkeää muistaa, että yhdenkään argumentin tarkoitus ei ole kattaa kaikkia niitä yksittäisiä maailman tapahtumia, jotka väitteen empiiriseen piiriin kuuluvat. Se, että joku esittää esimerkin yrityksestä, joka on aidosti luonut uusia työpaikkoja, ei osoita väitettäni vääräksi yhtään enempää kuin se, että minä esitän väitteeni oikeaksi kaivamalla esiin esimerkin yrityksestä, joka on kasvanut, mutta jonka vaikutus Suomen nettotyöllisyyteen on ollut nolla (näitä löytyy hyvin helposti vaikka kuinka paljon). Argumentointi ei ole irtokarkkikaupassa asioimista, jossa saa poimia eri laareista pussiinsa sellaisia karkkeja, joista itse pitää.

Kaikilla argumenteilla on meriittiä, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Minun tulkintani mukaan argumentilla ”kasvuyritykset eivät luo uusia työpaikkoja” on enemmän meriittiä kuin argumentilla ”kasvuyritykset luovat uusia työpaikkoja”. Perusteluni on empiirinen: valtaosa Suomessa kasvuyritysten palvelukseen rekrytoiduista henkilöistä on jo valmiiksi työllistyneitä ja/tai työllistyisi muutenkin; käsite ”uusi työpaikka” on epämääräinen ja (ilmeisen tarkoitushakuisesti) harhaanjohtava. Tämä ei kumoa argumenttia ”kasvuyritykset luovat uusia työpaikkoja”, mutta vie siltä merkittävällä tavalla meriittiä; tämä oli argumenttini ydin. Jos tähän on olemassa vasta-argumentti, niin olen pelkkänä korvana. Ainakaan minun argumenttiani suoraan kritisoineet eivät ole sellaista esittäneet. Jos he sellaisen esittävät ja jos se on uskottava, niin alkuperäisen argumentin meriitti tietysti kasvaa.

Argumentti ei siis ole lause, jonka totuusarvo (tosi/epätosi) on yksiselitteinen, saati sitten olennainen ja mielekäs -- ei ainakaan niillä tieteenaloilla, joita itse tunnen. Aika harva tieteenala tuottaa ”rasti ruutuun” -tyyppistä tietoa. Julkinen keskustelu ”viimeisimmistä tutkimustuloksista” on tietysti sitten ihan eri asiansa. Meillä näyttää valitettavasti olevan jostain syystä kollektiivinen psykologinen pakko vetää mutkat suoriksi: kun yhteys kahden asian välillä on löydetty, niin missään kohtaa ei mainita, kuinka vahvasta yhteydestä on kyse. Yksi syy tähän voi tietysti olla se, että valtaosa tieteellisessä tutkimuksessa löydetyistä yhteyksistä on käytännön kannalta niin merkityksettömiä, että havaitun yhteyden vahvuuden paljastaminen vesittäisi uutisen täysin.

Argumenttini ei siis tarkoita sitä, että uskon sataprosenttisesti siihen, että kasvuyritykset eivät luo työpaikkoja. Argumentissa ei yleensäkään ole kyse siitä mihin argumentin esittäjä uskoo. Yritysten kasvusta ja talouskasvusta ei ole olemassa yhtä totuutta, jota kaikki teemaa tutkivat yhdessä etsivät. Tällainen ajatus on romantisoitua toiveajattelua sekä (talous)tieteen harjoittamisesta että yhteiskunnallisen todellisuuden perusluonteesta. Tai tarkemmin: jos tällaisesta naiivista ontologisesta realismista halutaan pitää kiinni, niin todellisuus täytynee määritellä tavalla, joka on ainakin kaikkien vähänkään relevanttien yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisun näkökulmasta täysin tyhjänpäiväinen.

Kaikki selitykset ovat ensisijaisesti tulkintoja, eivät kuvia maailmasta sinänsä. Jokainen tulkinta perustuu havaintoaineiston lisäksi perusoletuksiin, joiden metodologinen perusta on aina hyvin häilyvä. Itse asiassa kaikki tutkimusaineistotkin ovat osaltaan oletusten tuottamia: yrityksen kasvua ei voida alkaa mittaamaan ja analysoimaan ennenkuin käsite on määritelty; määritelmä ei ole millään muotoa objektiivinen vaan edustaa aina jotain paradigmaa. Esimerkiksi yleisesti käytössä oleva OECD:n määritelmä perustuu henkilöstömäärän kasvuun; liikevaihdon tai jalostusarvon kasvattaminen ei siis riitä. OECD ei ole tieteellinen vaan poliittinen organisaatio.

Taloudesta on aina olemassa ”sata totuutta”, niin kuin professori Bengt Holmström osuvasti totesi TV-haastattelussa vuosi pari sitten. Meitä tutkijoita (erityisesti taloustieteilijöitä) haukutaan monesti siitä, että emme ”kykene” esittämään yksiselitteisiä tulkintoja. Kriitikoille vastaan toteamalla, että kyllä meistä jokainen siihen kykenee, mutta aika harva pitää sitä mielekkäänä.

Itse tunnistan tieteestä yhden totuuden, joka on tämä: monimutkaiseen kysymykseen ei voi olla olemassa yksinkertaista vastausta. Ajatus tunnetaan yleisessä systeemiteoriassa nimellä Ashby’s Rule of Requisite Variety.

Edesmennyt talousnobelisti Herbert Simon totesi aikoinaan, että ”jos tuntuu että jokin näkökulma saa ajatuksissasi liikaa tilaa, niin liity hetkeksi vastakkaista näkökulmaa edustavien joukkoon”. Tiedeyhteisö olisi minusta paljon stimuloivampi ja mielenkiintoisempi paikka, jos tutkijat ottaisivat tästä neuvosta vaarin.

Ajatus siitä, että se mihin minä uskon olisi argumenttini kannalta edes relevanttia, on loppujen lopuksi varsin tympeää narsismia. Kollegallani oli tapana muistuttaa -- erittäin osuvasti -- aloitteleville tohtoriopiskelijoille ensimmäisessä seminaarissa: tutkimuksen tekemisessä ei ole kyse sinusta.